Roope Lehtoranta 2018-08-09T09:29:29+00:00

Roope
Lehtoranta

Missä Roope on hyvä?

Roope on parhaimmillaan, kun pääsee suunnittelemaan yrityksen brändiä ja liiketoimintaa strategiselta tasolta lähtien. Roope nauttii suuresti kun näkee asiakkaidensa brändien kehittyvän ja kasvavan. Roope pystyy tarjoamaan yrityksille syvempien näkemysten lisäksi myös puhtaasti visuaalista näkemystä – hän onkin uransa aikana työskennellyt lähes 200 brändin kanssa auttaen näitä eteenpäin uusille tasoille. Roopen monipuolinen osaaminen ulottuu myös konkreettiseen hands-on palvelumuotoiluun, jossa asiakkaan kanssa työpajoissa työskentelyn kautta suunnitellaan käyttäjälähtöinen palvelu mobiiliin tai verkkoon.

Mitä muuta Roope tekee?

Roope harrastaa musiikin säveltämistä, jonka saralla onkin kokeillut lähes kaikkia genrejä tangosta träppiin, teknoon, poppiin ja dubsteppiin. Roope myös kirjoittelee paljon mm. laulunsanoja, novelleja, startup-ideoita ja onpa hän joskus musikaaliakin aloittanut kirjoittamaan. Musiikin lisäksi Roope harrastaa puujalkavitsien keksimistä, faija-skeittausta, tekotaiteellisen Instagram-tilin ylläpitoa ja salikorttinsa käyttämisen välttelyä.